YMMERSTAN KOULUN KIRJALLISUUDEN OPETUKSESTA Ymmerstan koulussa kirjallisuutta opiskellaan tarinoita lukemalla, kertomalla ja kirjoittamalla. Tarinoita kuunnellaan, kuvitetaan, esitetään ja katsotaan. Tarinoiden kohtaamisessa on tärkeää oma elämys siitä ja elämyksen jakaminen muiden kanssa, vuorovaikutus. Kirjallisuuden opiskelussa menetelminä, joita harjoitellaan systemaattisesti luokalta toiselle, ovat pari- ja lukupiirilukeminen. Koulukirjastoon kerätään vuosittain hyvää kokoelmaa tukemaan tällaista opiskelutapaa. Yhteistyö kaupungin kirjaston kanssa on myös tärkeää. Kirjallisuuden opiskelussa on meidän mielestämme merkittävää myös se, että oppilas saa itse valita luettavat kirjat heille vinkattujen kirjojen joukosta. Hyvän, sopivan ja itselle mielenkiintoisen lukemisen löytämisessäkin oppilas tarvitsee aikuisen apua ja ohjausta. Ensimmäiseltä luokalta alkaen oppilas kerää omaa oppimiskansiotaan (portfolio) lukemisen alalta. 6. luokalla hän kirjoittaa oman lukuhistoriansa, jokaisella ihan oman näköinen tarina sekin. Kirjallisuuden opiskelua tuetaan erityisesti 3. ja 6.luokalla resurssiopettajan tuella. Ymmerstan koulussa useat luokat ja oppilaat ovat mukana myös Netlibris-verkkokirjallisuuspiirityössä. Osa koulumme oppilaista suorittaa myös vapaaehtoista kirjallisuusdiplomia. Jokainen tarvitsee oman kirjastokortin. Näin se hankitaan (pdf). |
|
|||||||||||||||